Supertytön paluu alkaa nyt. Tässä on ollut kevät aikamoista pyöritystä ja stressiä, oon nukkunut huonosti ja pohtinut kovasti tulevaisuutta ja haaveitani. Kun mieli pyörittää erilaisia kuvioita ja stressi hiipii hyökkää päälle, niin seurauksena on huonosti nukuttuja öitä, liikaa herkuttelua. Treeni ei kulkenut, vaikka yritin hulluna. Se mikä aiemmin oli kevyt treeni, tuntui nyt raskaalta. Ruoka taas maistui, aargh. Olen kerryttänyt karmaisevan pelastusrenkaan vyötärölle eikä viimekesäiset farkut nouse polvia ylemmäksi.
Kirjoittelin tuntemuksistani uusimmassa Juoksija-lehdessä ja avauduin tilanteestani Facebookissa.
Ja mikä mahtavinta: huomasin etten ole näiden tuntemusteni kanssa yksin. Lisäksi apuun riensi valmentajat joiden avulla olen ennen saavuttanut unelmani. Super-T muistutti pienistä saavutuksista ja omasta excelistä jonne voi kirjoittaa viikkokohtaiset (ja vaikka päiväkohtaiset!) tavoitteet. Mulla on nyt suunnitelma tavoitteineen kohti kesää ja parempaa oloa. Ei hitsit miten huono olo Makuuni-karkkien mässäilystä tulee ja silti siitä koukusta on jotenkin mahdotonta päästä irti.
Iloisin ja onnellisin olen siitä että Suomen paras juoksuvalmentaja Kirsi Valasti lupasi virittää mut kuntoon. Ja juoksuvalmentaja -titteli ei tee Kirsin ammattitaidolle oikeutta. Kirsi on psykoterapeutti ja vaikka mitä ja vuoden takaiselle Pariisin maratonille treenasin Kirsin opastuksella ja niillä vinkeillä ja ohjelmilla alitin puolikkaalla sen mulle maagisen kahden tunnin rajan.
Käykää täältä katsomassa millainen repertuaari kuuluu Kirsin kattaukseen: täältä lisää.
Meikäläisen lähtötaso tuli testattua viikonlopun Helsinki City Runilla. Heikosti menee, mutta nyt ainut tie on ylöspäin! Juoksua ennen jalat tuntuivat raskailta, tunne vaan paheni juoksun aikana. Hengitys ei kulkenut ja meinasin keskeyttää joka kilometrillä. Sinnittelin maaliin, hävettävän huonoon aikaan 2:22. Toisaalta, 7kg painavampana mitä viime kesänä, vääränlaisella (liian vähän kevyttä lenkkiä, liikaa kovaa: peruskestävyys kateissa!) ja henkisesti paljon heikommin asennoituneena, niin tässä paras mihin nyt pystyin.
Expo-alueella Asics oli näyttävästi esillä ja kävin siellä hipelöimässä uusia tossuja ja vaatteita. Mä oon niin ihastunut väreihin. Onneksi enää ei treenata pelkissä mustissa ja valkoisissa.
Onneksi HCR on upea tapahtuma, jossa Juoksija-lehden ständillä pääsin ekaa kertaa näkemään livenä päätoimittaja-Tuomon ja lehden kustantaja-Harrin. Muutoin kolumnointi on hoitunut sähköpostitse.
Yritän saada itsestäni irti hieman ahkerampaa bloggailua, mutta Instagramissa fashionmeetsbusiness on aktiivisempi.
Seuraavaksi panostan Naisten Kymppiin jossa juostaan seuraava Uutta Lastensairaalaa tuleva Run For Good-tapahtuma Tyttöjen Kymppi. Vielä kerkeää mukaan tukemaan hyvää asiaa!
Puolikasta tää supertyttö (joksi muutun uudella tarmolla loppukevään aika a!) kokeilee Pullukka Puolimaraton -tapahtumassa heinäkuussa Vierumäellä. Sekin on Run for Good- juoksukisa, joten toivottavasti nähdään siellä mahdollisimman monen kanssa. Ja aika saisi olla siellä mahdollisimman lähellä kahta tuntia. Mieluusti sen alle.
Jalassa HCR:llä mulla oli Asicsin DS-Racer -tossut (joista tämän vuoden väri on aika must have!) ja alla Zeropointin -kompressiosukat.
- Tanja Pihan blogi 
Moi Tanja.
Vajaa vuosi sitten mun esimies sanoi kahvipöydässä, että käyhän tsekkaamassa tälläinen blogi koska se kuullostaa ihan siltä, että tykkäisin sitä seurata. Kävin blogiasi katsomassa ja se oli niin ihanan innostava ja kannustava, että aloin saada uusia ideoita juoksuuni. Aloin blogisi myötä innostua puolimaratonista ja juoksin sen lauantaina.
Yritin katsella siellä stadionilla, jos olisit ollut jossain niin olisin tullut kiittämään :0) Ilman blogisi lukua en olisi ikinä miettinyt moista hulluutta: puolimaratonia.
Tsemppiä juoksupoluille,
Sari
Voi Sari, ihanaa jos olen pystynyt sua innoittamaan juoksuun. Oon tosi iloinen ja ylpeä sun puolesta, maaliin pääseminen on aina hienoa. Mä lähdin pää painuksissa ja jalat puhkinaisina suoraan kotiin, ei ollut yhtään fiilistä jäädä sinne stadionille 😦
Onnittelut upeasta suorituksesta ja nautitaan alkukesän juoksukeleistä!
Tanja
Onnea maaliinpääsystä! Ja uusien tavoitteiden asettamisesta.
Itse en ymmärrä et miksi pitää tehdä jotain 100 lasissa tai ei mitään? Eikö normaali hyötyliikunta (työmatkapyöräily/kävely töihin) riitä?
Ja että pitää olla valmentaja jokaiseen asiaan? Ruokailuun ja kuntoiluun?
Eikö kannattaisi ensin tehdä ruokaremontti? Helpointa on jättää huonot ruoka-aineet kokonaan syömättä esim 2 kk ajan. Jätä sokerit ja viljat pois kokonaan, kohtuukäyttö on mielestäni vaikeampaa kuin totaalikieltäytyminen. Tsemppiä kaikkeen superiuteen! (Sitäkään en ymmärrä, miksi pitää olla super? Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?) Kylläpä olin varsinainen mielensäpahoittaja, mutta kysynpä/kommentoinpa kuitenkin!
Jos on sokerikoukussa KUULOSTAA tuo “yksinkertainen sokeireiden ja viljojen pois jättäminen” mutta koska kroppa on siitä riippuvainen on se kaikkea muuta kuin HELPPOA!! jos se olisi niin ongelmaa ei olisi! grrr…
Moi, kommenttini antaa väärän kuvan itsestäni. Olen ihan yhtä
paha sokerihiiri kuin kuka tahansa. Lähinnä tarkoitin, että kun sokerit ja viljat jättää pois muutamaksi kuukaudeksi, huomaa voivansa paremmin ilman niitä. Ja sokerilla tarkoitin makeisia, pullaa, jukurtteja jne. Hedelmiä en jättäisi itsekään pois.
Onhan se vaikeaa, ensimmäisen viikon ajan, mutta koukku helpottaa kummasti muutaman päivän jälkeen.
Hyvä että syntyy keskustelua! Kiitos kun jaksat kommentoida. Mä yritän nyt jättää pahimmat sokerit (eli mulla karkit, pullat yms) pois ja kiinnittää huomiota aterioiden rytmitykseen.
Nyt oon ollut (taas, kuinkakohan monetta kertaa…) ilman karkkia viikon, olo tuntuu paljon paremmalta, unenlaatu paranee jo tällä. Ja mikä parasta, mies on samassa moodissa, niin kukaan ei kanna herkkuja kotiin.
Anna taas kuulua itsestäsi ja mieluusti otan vastaan hyviä vinkkejä ja tsemppausta siihen miten tuon ruokavalion saa kuntoon.
Niin kuin tonne kirjoitin, kaikki me tiededtään teoriassa miten pitäisi olla ja elää. Mulle vaan jää se sokeriahmininen päälle. Siitä tulee huono olo, enkä saa sitä helpolla katkaistua. Nyt oon ollut viikon ilman karkkia, tästä se lähtee!
Se onkin tämän elämän kiehtovin juttu, meitä on moneen lähtöön. Itselläni on usein moodi: joko teen täysillä tai en ollenkaan. Keskinkertaisuus ja harmaus on musta jotenkin ankeaa. Ja olen itse kokenut miten mahtavaa se on kun lähtee tavoittelemaan jotain, ensin tuntuu ettei siinä voi ikinä onnistua, joutuu tekemään kovasti töitä ja sitten kun onnistuu, niin se oma vahva ja voittamaton olo on eufoorisen mieletön. Siitä mä tykkään.
Itselläni työmatkapyöräily olisi varmaan kiva lisä, mutta kun tarvitsen työssäni liikkumiseen autoa, niin en sen varaan kauhesti laske. Ja mä kun tykkään käydä juoksemassa ja treenaamassa meidän supertyttöporukalla. Tärkeintä on löytää se mistä itse tykkää eikä tehdä sitä mitä muut tekee tai haluaa sinun tekevän.
Koen olevani onnekkaassa asemassa että lähipiirissäni on erittäin osaavia ammattilaisia jotka ovat valmiita auttamaan minua pääsemään kohti tavoitteitani. Tiedän etten todellakaan itse tiedä juoksutreeneistä tai monesta muustakaan asiasta riittävästi. kevään treenit on hyvä esimerkki: tein liikaa, liian kovalla teholla ja lopputulos on solmussa oleva kroppa. Olet oikeassa, ruokaremontti on kaiken a ja o. Helpommin vaan sanottu kuin tehty. Teoriassa (naistenlehtien himokuluttajana) me varmasti kaikki tiedetään miten sen kuuluisi mennä. Käytöntö mulla vaan helposti lipsuu ihan eri suuntaan. Ja totaalikieltäytyminen ei mulla toimi, en voisi kuvitellakaan eläväni loppuelämääni (enkä edes tästä päivästä juhannukseen!) ilman herkkuja. Mutta jotta saan kierteen katkaistua, niin aion olla nyt pari viikkoa ilman.
Mä kyllä haluan mielummin olla super kuin keskinkertainen. Toivoisin että täällä Suomessa kannustettaisiin enemmän siihen että me yritettäisi olla parhaita versioita itsestämme, saisimme loistaa, saisimme hehkuttaa, saisimme kehua, saisimme kasvaa. Keskinkertaisuus on vaan aika tylsää ja harmaata. Mielestäni on hienoa ja kannustettavaa pyrkiä johonkin, ylittää itsensä ja kenties saada inspiroitua muitakin matkalle mukaan. Siihen mä tähtään. Eikä kannata ymmärtää väärin, en ole super. En todellakaan ole täydellinen. Olen kuitenkin enimmäkseen tyytyväinen omiin valintoihini ja ylpeä niistä asioista joita olen tehnyt. Hauskaa viikkoa ja ihanaa että jaksoit kommentoida.
Moi! Mä niin oon hengessä mukana sun “taistossa”! Minäkin olen melkoinen sokeriaddikti ja treenasin liian kovaa ja tuloshan oli huono!! Mutta nyt vaan nokka kohti aurinkoa ja tästä noustaan vielä! Kirjoittelehan hyvistä vinkeistä tännekin jotta mekin saataisi apuja. Mukavaa päivän jatkoa!
Siru, tasapainon hakemistahan tää taitaa olla harjoittelun, levon, syömisten ja muun välillä. Mulla parempia tuloksia tuli kun treenasin vähemmän ja kevyemmin. Mutta tästä me noustaan ja tärkeintä olisi se että löytää sellaisen balanssin että on hyvä olla ja saa liikkumisesta nautiontoa. Taitaa olla niin että meistä ei tule ikinä olympiavoittajia juoksussa eikä Eurosport odottele meitä maalissa kameroiden ja sponsorit setelitukkujen kera vaikka kuinka kovaa juostaisiin. Mua vaan motivoi harjoittelussa kehittyminen ja itsensä ylittäminen ja se on se mihin mä tähtään. Nyt meni pieleen, mutta tästä on hyvä oppia. Joo, lupaan bloggailla vähän ahkerammin ja jaan fiiliksiä täällä.
Hauskaa päivää ja kiitos kun kirjoitit kommentin tänne.
Hello !
Kävin eilen viimeeksi katsomassa sun sivuja, olen odottanut sun päivityksiä !!! Jatka kirjoittamista, susta saa energiaa, iloa ja tsemppiä arkeen !!!!
Onnellista kevättä koko perheelle…
Minsku
Kiitos Minsku. Mulla oli jotenkin kevään sellainen tunne, että ei oo mitään kirjoitettavaa ja aiheetkin olsi ollut vaan samoja. Mä yritän pitää taas yllä vähän aktiivisempaa bloggaustahtia. On kyllä ihanan motivoivaa kuulla, jos näistä mun ajatuksista ja tekemisistä saa energiaa. Mä taas saan energiaa teidän kommenteista.
Hauskaa viikkoa ja anna taas kuulua itsestäsi!
Hei, blogi on takaisin, jes! Tätä on odotettu.
Mä tunnen hyvin ton “kaikki tai ei mitään”-tunteen. Itselläni on ollut suuri työ opetella siihen, että jos aikaa ei ole tunnin-kahden lenkille, niin silloin puoli tuntiakin on parempi kuin ei mitään. Siitäkin tulee hyvä fiilis. Mutta usein sohva (tai tietokone) houkuttelee enemmän.
Sokeriaddiktiosta on kamalaa taistella eroon. Tsemppiä! Samaa yritän itsekin vaihtelevalla menestyksellä. Ja ihmettelen, että miten lähes nelikymppisenä en tunnu muistavan, miten hyvä olo silloin on, kun ruokavalio ja treenit on kunnossa. Mutta hei, pullukka run kuulostaa mulle sopivalta puolikkaalta. Siellä nähdään – yritän houkutella miehen ja kaveritkin mukaan.
Kaisa
Ihanaa kun taas palasit blogin pariin, sun juttuja on aina kiva lukea 🙂
Kiva kun olet tullut takaisin! Tsemppiä treeniin!
Mä olen ihan samanlainen, tavoite, se on oltava tai muuten ei tapahdu mitään. Mä kannustaisin ihmisiä hyötyliikkumaan, mutta mulle se ei pelkästään riitä. Onnistuneesta treenistä tulee mahtava olo, mutta treeni ei aina ole mukavaa. Ilman tavoitetta on helppo luistaa sohvalle kurjana päivänä. Ja se voi jäädä päälle, se sohvamoodi, ihan samalla tavalla kuin sokerihimo tai mikä tahansa muu. Mutta kun on joku päämäärä, ei ole mahdollisuutta luistaa, tai ainakin se on supernoloa 🙂