Päivän työt tehty

Tää loppuvuosi on työrintamalla varsin vauhdikasta. Ensikädessä pitää varmistaa loppuvuoden myynnit ja samalla olla loistava suunnitelma parempaan, erilaisempaan ja hauskempaan vuoteen 2012.

Huomaa, kun olin lomalla ja sunnuntaina lähden kahdeksi viikoksi Tukholmaan työmatkalle, että töitä riittää. Blogipostaukset pyörii paljon päivän työkuvioiden ympärillä. Koitan Tukholmasta käsin saada jotain uutta, kivaa näkökulmaa blogiin.

Mä odotan superpaljon pääsyä Tukholmaan! Tiedän että saan visiitistä työmielessä irti paljon, mutta yhtä nastaa on päästä iltaisin tutustumaan Tukholmaan. Aion kuntoilla paljon, käydä juomassa glögiä kahviloissa ja toivottavasti tavata tukholmalaisia ystäviäni.

Mies ja poika tulevat onneksi pitkäksi viikonlopuksi kylään, niin molemminpuolinen ikävä ei kerkeä kasvamaan liian suureksi.

Tänään olin yhdessä tilaisuudessa Grand Casinolla ja pitkästä aikaa mukana paneelikeskustelussa. Homma meni hyvin, sain asiani sanottua ja pysyin suunnilleen aiheessa. Kiusaus puhua muiden päälle ja koko aika oli yllättävän suuri, alan ymmärtämään poliitikkojen huutokilpailuja (lue vaalienttejä) paremmin…

20111130-223858.jpg

Mukana paneelissa oli osallistujia Microsoftilta ja Nokialta ja kuulijoina huippumyyjiä ympäri Suomea. Hyvää keskustelua ja varmasti mielenkiintoisia konsepteja ens vuodelle.

20111130-224135.jpg

20111130-224147.jpg

Päivän asu

Aamulla luistelin pitkin liukasta Lahdentietä Järvenpään Expertin tilaisuuteen tapaamaan järvenpääläisiä yrittäjiä.

On jotenkin ankeaa tää pimeys, aamulla kun lähti, oli pimeää ja illalla kun palaa, on vielä pimeämpää.

Onneksi kohta taas alkaa päivä pidentyä!

20111129-170805.jpg

Ostosparatiisista kotiin lähes tyhjin käsin

Dubaista löytyy enemmän kauppakeskuksia kuin mistään muualta maailmasta.

Pakkohan sitä oli käydä siellä kiertämässä, mutta mukaan ei tarttunut oikeastaan mitään, enemmän ehkä virikettä mistä voisi haaveilla. Mä diggaan ihan selvästi ostaa juttuni netistä, perhelomalla kaupoissa pyörimiseen menisi liikaa aikaa, joka on pois yhdessäolosta. Ikkunashoppailin lähinnä ja napsin blogiin kuvia.

Napsin muutamia kuvia Mall of the Emirates – kauppakeskuksesta, jossa on mm. halliin rakennettu hiihtokeskus! Kyseinen ostari on maailman toiseksi suurin kauppakeskus, vain jostain päin Kiinaa löytyy yksi isompi. Veikkaanpa, että Dubain ostarilla rahaa liikkuu enemmän.

20111127-221003.jpg

20111127-221727.jpg

20111127-221611.jpg

20111127-221619.jpg

Kauppakeskusta kierrellessäni keskityin kenkäkauppoihin, haluaisin mokkaiset työkengät, mutta nämä Jimmy Choot 14 sentin korolla ei käy siihen tarkoitukseen… Mä en ainakaan osaa noin korkeilla kävellä!

20111127-221153.jpg

Christian Louboutinilla oli myös liike, jossa oli niin paljon asiakkaita ja niin vähään myyjiä että tyydyin jatkamaan nopeasti matkaa.

20111127-221254.jpg

Ja YSL:n värikkäät sandaalit, miten ihania ja herkullisia!

20111127-221626.jpg

Louis Vuittonilla mallailin käteen rannekorua, ihana kun voi olla “ikkunaostoksilla” ilman että rahaa kuluu!

20111127-221338.jpg

Uikkarikaupassa katselin jo perinteistä joululahjaa miehelleni ja pojalleni. Pukki on muutamana jouluna tuonut molemmille samaa kuosia olevat uikkarit.

20111127-221526.jpg

20111127-221541.jpg

20111127-221556.jpg

Hyvää huomenta Dubai

20111127-213732.jpg
Terveisiä Dubaista!

Valitsimme hotellin, josta kerroin aiemmassa postauksessani. The Atlantis on iso, valtava hotelli jossa riittää tekemistä aamusta iltaan, varsinkin jos tahdin määrittää viisivuotias innokas uimari.

20111127-214915.jpg

Kuten hotellin pienoismallista näkee, on jo pelkkä hotelli valtava (yli 1500 huonetta). Lisäksi hotellin alueella on toistakymmentä ravintolaa, vesipuisto, uima-altaita, delfinaario joten touhua riittää…

20111127-215317.jpg

20111127-215347.jpg

Kävimme yhtenä iltana herkuttelemassa kahdestaan viisivuotiaan kanssa leivoksilla.

20111127-215405.jpg

Dubai on jännä paikka, aavikolla on muutamassa vuosikymmenessä rakennettu Lähi-idän metropoli. Kaupunkikuvaa maalaa korkeat pilvenpiirtäjät ja nosturit rakentavat koko ajan lisää. Vihdoinkin kaupungin liikenneruuhkia helpottamaan on tullut metro. Dubain maamerkkinä melkein joka postikortissa oli Burj Al Arab -hotelli, joka näkyi oman hotellille vastarannalla.

20111127-215414.jpg

Onko enää liikelounaita?

Musta tuntuu ettei mulle satele kutsuja liikelounaille. Käydäänköhän enää sellaisilla? Omat tapaamiset joissa syödään, on useimmiten neukkariin roudattuja salaatteja. Hyviä vaihtoehtoja nekin. Voittaa automaattikahvin…

Jos nyt pitäisi miettiä vaihtoehtoja, mihin veisi asiakkaita tai yhteistyökumppaneita vaikka joululounaalle, niin mun suosikkilistalla ykkösenä olis varmasti Farouge. Mä rakastan libanonilaista ruokaa ja Farougen tunnelma ravintoloitsija Vivianen ansiosta on kiistatta kaupungin paras.

Farougessa oon muuten käynyt mun ensimmäisen poikaystävän kanssa ystävänpäiväillallisella jo joskus 90-luvun alussa kun Farouge sijaitsi mun lukion vieressä Töölössä.

Viviane on yksi sydämellisimmistä ja iloisimmista ihmisistä, ketä tiedän. Mä en käytännössä koskaan pysähdy tervehtimään ketään kun olen lenkillä, mutta Viviane oli niin ohittamaton kun olin muutama viikko takaperin lenkillä, että oli pysähdyttävä vaihtamaan kuulumiset ja samalla napata kuva hänestä.

20111127-202417.jpg

20111127-203243.jpg

Lounasta söisin mieluusti myös Gaijinissa. Oon käynyt siellä vaan kerran, tekis mieli mennä uudestaan. Samoin Olo houkuttaisi.

Mun mies joka käy useammin asiakkaiden kanssa lounailla, niin hän valitsisi listalleen Sasson, Teatterin ja Töölönrannan. Ei pöllömpi lista tuokaan.

Mitä paikkoja sinä suosittelisit? Onko joitain uusia, mielenkiintoisia ravintoloita?

Mä en enää ikinä esiinny ppt-esityksen kera!

Olin viime viikolla Esiintymistaidon Akatemian järjestämässä valmennuksessa. Vetäjät Johannes Lahtela ja Ilkka Tyynelä alkavat olla jo tuttuja, kyseessä oli mun osalta kolmostason kurssi.

Joka ikinen kerta kun menen näitten kundien valmennukseen, kasvan silmissä esiintymistaitojen osalta! Vietimme oman firman porukan kanssa kaksi päivää Salmisaaren liikuntakeskuksessa harjoittelemassa vakuuttavampaa esiintymistä kehonkieltä hyödyntäen.

20111121-204219.jpg

Kumpaankin päivänä liikuttiin paljon, ekana päivänä koreografi Minna Vainikainen veti meille neljän tunnin liikuntatreenin jossa yhdisteltiin joogaa, pilatesta, tanssia ja vapaata häröilyä pitkin salia. Tavoitteena oli saada kroppa mukaan esiintymiseen. Tuntui välillä hölmöltä “heilua kuin oksa tuulessa”. Tai liihotella salin poikki “maailman parhaana balleriinana”. Kuitenkin lopputuloksena palaset loksahtivat paikoilleen ja harjoitusten avulla löysi vapautuneemman tavan esiintyä. Kaikki harjoitukset johti aina oman työmateriaalin kanssa esiintymiseen.

20111121-204335.jpg

20111121-204350.jpg

Kurssin vetäjät eivät pyri siihen että me kaikki esiintyisimme samalla tavalla, vaan kukin omien vahvuuksiensa ja persoonansa mukaan. Helposti edellinen kuulostaa jokaisen konsultin ja valmentajan lupaukselta, mutta nämä valmentajat paneutuvat jokaiseen ihan uskomattoman syvällisellä ja tiukalla otteella: täällä ei ketään paijailla vaan palaute on todella suoraa, mutta se on se ainoa tapa kehittyä.

20111121-204459.jpg

20111121-205435.jpg

Itse hiffasin pari keskeistä juttua, joiden avulla aion esiintyä jatkossa vakuuttavammin ja toivottavasti yleisöä kiinnostavammalla tavalla.

1. Älä aloita yleisön edessä omaa show’ta, puhu vuorovaikutuksessa yleisön kanssa

2. Unohda ppt. Kaikki esiintyy paremmin ilman powerpointia. Tai käytä sitä, jos haluat unohtaa kuulijasi.

Mun oma työmateriaali, jonka esittämistä jumppasin noiden kahden päivän ajan parani huomattavasti ja tiedän että jos vaan muistan nämä opit, esiinnyn varmasti vakuuttavammin!

Suutele mua!

Kulunut viikko ollaan keskusteltu siitä miten Persujen edustajat jättävät Linnan juhlat väliin kannanottona. Mut pysäytti Benettonin kampanja suvaitsevaisuudesta, jossa maailman johtajat, photoshopattuina kylläkin, suutelevat suvaitsevuuden puolesta. Joku joka osaa photoshopata vois tehdä oman kotimaisen “Unhate” – version.

20111118-202904.jpg

Paavi ratkomassa maailman rauhaa. Uusinta diplomatiaa.

20111118-203107.jpg

Chavez ja Obama suutelevat.

20111118-203302.jpg

Ja sai Sarkozy myös ehkä kunnon kielarin Angelalta.

Jos pitäisi valita vain yksi

Niin valitsisin Nathalie Schutermanin. Se on mun kaikkien aikojen suosikkikauppa. Yritän aina Tukholmassa käydessäni löytää aikaa Nathaliella pyörähtämiseen. Nathaliella on valikoimassa Pradaa, YSL:ää, Marnia, Celineä ja aina kaikista ne parhaimmat ja ihanimmat vaatteet!

Oon testannut muutamaan otteeseen myös Nathalien webbikauppaa, mutta ei se vedä vertoja isojen verkkkokauppojen toimivuudelle millään osa-alueella, mutta joskus sieltä on vaan löytynyt sellaisia mitkä on vaan ollut pakko saada. Kuten alimassa kuvassa päälläni oleva Chloén neule…

Nathaliella on itsellään pettämätön tyylisilmä johon voi tutustua Nathalien blogissa blogi, käy tsekkaamassa!

20111116-203216.jpg

Vielä kiintoisampi on Nathalien tyttären, Chloén blogi. Chloé on teini-ikäinen ja mun on ollut välillä vaikea suhtautua siihen, miksi ala-asteikäinen tyttö elää ja kuluttaa kuin kolmekymppinen. Ruotsissa Chloé on joutunut puolustelemaan blogiaan ja elämäntyyliään ja äiti-Nathalie on antanut aika napakoita kommentteja Chloén puolesta. Mitä te olette mieltä Chloén blogista?

20111116-203929.jpg

Mun blogiin sopii hyvin Nathalien vinkki työpukeutumiseen, jossa Nathalie on stailannut The Row’n nahkalegginssit työasuksi. Täytyy testata tätä töissä, vaikkei mulla nahkalegginssejä olekaan, J Brandin päällystetyt legginssit saa ajaa saman asian.

20111116-204358.jpg

20111116-205534.jpg