20130510-164805.jpg
Mulla oli aamulla käynnistysvaikeuksia työntekoon. Mun piti olla 10.30 skarppina (?!?) Tampereella. Aamulla kurvasin moottoritielle Sis.Delin kautta ja siinä ehkä vähän purnasin että joudun lähtemään Tampereelle. Ihana myyjä sanoi että kuule, mee sinne ihan toisella asenteella, kato ajomatkalla maisemia ja mee Tampereella johonkin kivaan paikkaan syömään. Paras neuvo aikoihin. Ja jotenkin se keväinen luonto alkaa olla parhaimmillaan sillä puissa vihertää jo pienet silmut!

Ja tästä ajomatkasta(kin) tuli huippu, sillä pojan ja Viking Linen kesäkampanjan ulkomainonta on alkanut. Mahtavaa nähdä oma söpis isossa mainoksessa tienvarressa.

Tampereelle päästyäni treffasin ensin yhden jälleenmyyntikumppanin jonka asiakastilaisuuteen olen luvannut mennä puhumaan ensi viikolla reilulle sadalle pirkanmaalaiselle yrittäjälle. Käytiin läpi kumppanin yrityksen tilannetta ja sitä mitä he odottavat multa ja Soneralta tilaisuuden osalta. Ja oli mahtava kuunnella yrittäjää jonka strategia perustuu kasvuun ja sen ympärillä on nyt suunnitteilla vaikka mitä.

Pelkästään yhden tapaamisen takia ei kannata ajaa Tampereelle, joten oli lyötävä kolme kärpästä yhdellä iskulla. Kävin siis meidän myymälässä moikkaamassa ja toisella kumppanilla. Aika löysä päivä näin helatorstain jälkeen. Ja taas on viikonloppu!

Mutta Sis.Delin kannustamana menin käymään Tampereen Cotton- liikkeessä! Tein siis työmatkasta seikkailun 🙂 Ja tuntui paljon kivemmalta kun suuntasin Tampereelle tällä asenteella.

Ja Cotton oli positiivinen yllätys! Mikä palvelu! Mikä valikoima! Ihan varmasti menestyy. Siellä oli Tory Burchia, Marc by Marc Jacobsia, Alexander McQueenin sitä edullisempaa mallistoa (en nyt muista nimeä, olisko McQ?) ja muita kivoja merkkejä. Mutta nyt tässä näki miten kivijalka erottuu nettikaupasta, sillä myyjätär oli todella asiantunteva, ystävällinen ja kiva! Vastaavaa palvelua en muista saaneeni aikoihin. Tällä kertaa poistuin liikkeestä tyhjin käsin mutta myyjä kertoi että he toimittavat tuotteitaan myös postitse.

Mä napsin pikakuvat myymälästä, Toryn rannekoruista ja kerkesin mä sovituskoppiinkin kahden tuotteen kanssa.

Lounas Tampereella jäi väliin, mutta nyt on käytetty se aika, mikä olis mennyt lounaaseen, hengenruokaan ja lounas syöty kotona… Cottonista ne suositteli lounaspaikaksi sellaista kun The Grill. Onko blogin tamperelaisilla lukijoilla muita hyviä lounasvinkkejä? Sillä mulla on nyt toukokuussa ainakin vielä kolme keikkaa sinne, niin testata jotain kivaa lounaspaikkaa. Mutta mustaa makkaraa mä en uskaltaudu testaamaan…

20130510-171353.jpg

20130510-171721.jpg

20130510-171712.jpg

20130510-171731.jpg
Näin kivoja rannekoruja olis Tory Burchilla! Mikä väri on sun suosikki? Ja ballerinoja löytyi myös!

20130510-172048.jpg

20130510-172225.jpg

24 thoughts on “Terveisiä Tampereelta

  1. Jep, Suomen paras pippuripihvi ja jälkkäriksi liekkimansikat saat Saludissa Tuomiokirkonkadulla. Loistavaa palvelua ja hyvää ruokaa Franklissä Hallituskadulla. Uusi hieno ravintola Huber(muistaakseni) Kirkkokadulla. Venla Kauppakadulla on kiva pieni paikka. Astor Keskustorilla. Äläkä unohda poiketa Rautatienkadun shampanjabaarissa ja jatko Paapan kapakassa. Tervetuloa Tampereelle taas uudelleen 🙂
    Raimo

  2. Paras lounaspaikka Tampereella on kauppahallissa sijaitseva 4 vuodenaikaa. Suosittelen!!

    1. Täytyy mennä sinne ens viikolla tai sit seuraavalla. Kiitos vinkistä. Siellä Cottonissa ne suositteli sellaista kuin The Grill. Onko se millainen paikka? Ja meillä on vielä yksi oma tilaisuus Soneran ja Applen kanssa yrittäjille jossain ravintolassa, just nyt en muista sen nimeä 😦

      Hauskaa viikonloppua!

      1. Grilli oli ennen tosi kiva paikka käydä, mutta sitten saatiin siellä kerran niin töykeetä palvelua ettei tarttenu mennä enää. Ruoan tasokin oli vaan ihan jees eli hyvää, mutta ei tarjonnut mitään uutta. Tosin tilanne on voinut muuttua. Tampereella on kyllä tosi paljon kivoja ravintoloita nykyään.

        Hyvät viikonloput sinullekin ja tervetuloa Tampereelle uudelleen!

      2. Moi moi, niin vaan mulla jäi tällä viikolla kokeilematta Tampereen lounasvaihtoehdot ja söin oman salaattini Iittalan Shellin parkkipaikalla…

        Tampere on muuttunut viime vuosina tosi paljon. Sinne on tullut kivoja kauppoja, ravintoloita ja jotenkin ihan eri tunnelma. Mä tykkään!

  3. Cotton on kyllä mahtava paikka ja tuo 4 vuodenaikaa on tullut itsekin testattua – hyvää on. Kesäretkeä odotellen!

    1. Se Cotton oli huippu ja siellä oli pienenpieni kulma myös miehille. Ootko Mikko tietoinen miten Feminett Helsingissä? Sinne kun kerkeis joku päivä, ne on ilmeisesti panostanut uusiin merkkeihin.

  4. Haluaisin ton Burchin rannekorun, olisi kiva rento kesälläkin! Cotton on kyllä kiva kauppa ja loisto juttu juuri se palvelu!

    Ja muuten pakko kommentoida tohon kommenttiin minkä sait nyt muutama postaus takaperin hymyilemiseen liittyen… Nousi niin ärsytys siitä kommentista! Mun mielestä on mahtavaa, että ihmiset ensinnäkin hymyilee. Ja toiseksi sun hymy ei kyllä ole mitään porsasta nähnytkään. Kaunis iloinen hymy sinulla on!:)
    Jatka samaan malliin Tanja!:)

    1. Noi rannekorut oli tosi kivoja. Mäkin mietin pitäisikö hakea sellainen kun hurautan taas ens viikolla Tampereelle.

      Oon vähän yllättänyt miten kiukkuisia kommentoija tänne on tullut kun jostain syystä lukijamäärät on lähes tuplaantunut viime viikkoina. Sieltä tulee että laita täytettä huuliin, älä hymyile, hirveet allit, sun kavereilla rumat vaatteet jne. Ei voi mitään, enemmän se kai kertoo niistä ihmisistä, ketkä tollaisia kirjoittaa.

      Kiitos kauniista sanoista ja kommenteista ihana Elle-Marie!

      Ja ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

      1. Usko pois 🙂 Kaikkein parasta se on, jos haet torilta Tapolan kiskalta.

  5. Kiva karkkikauppa, hyvä värivalikoima rannekkeita ja ballerinoja! Olen kuullut myös pelkkää positiivista, mutta en ole käynyt. Toi mekko on tosi kiva sun päällä!

    1. Mä tykkäsin Cottonista, Tampereesta ja tosta mekosta. Se oli kyllä kaikinpuolin kiva työmatka, vaikka hieman pitkin hampain sinne lähdin.

      Ihanaa viikonloppua ja viikon kuluttua nähdään!

  6. Tanja, Grill on ihan perusmesta, mut ihan ok ruokaa. Neljä vuodenaikaa kauppahallissa on tosi ihana, pikkuinen ranskalainen bistro keskellä Mansea. Bertha on mun suosikki ja aivan huippuravintola, mut sinne pitää mennä jo vähän pidemmän kaavan kautta. 🙂 t. Hanna

    1. Moi Hanna, kiva kuulla susta! Asutteko Tampeella?

      Mä pistän noi sin vinkit korvan taakse, taas ens viikolla siellä.

      Laita vaikka fb:n kautta viestiä, olis kiva kuulla mitä sulle kuuluu!

  7. Hieno tuo mekko jota sovitit. Kivalta näyttää myös tuo keskimmäisen kuvan mekko, mikä se on…?

    1. Voi kiitos palautteesta! Lämmittää mieltä, varsinkin kun nyt viime aikoina oon saanut myös vähemmän kannustavaa palautetta. Toi kauppa on Cotton (www.cotton.fi) ja se on Hämeenkadun ja Hataanpään valtatien risteyksessä. Ihan keskustassa. Kannattaa piipahtaa siellä!

Leave a reply to Fashion Meets Business Cancel reply