Ciao ihanat blogilukijani, jos teistä on enää ketään jäljellä näin pitkän tauon jälkeen. Blogi meni jumiin, enkä saanut lisättyä postauksiin kuvia ja sillä verukkeella tauko vain jatkui ja jatkui enkä jaksanut selvitellä maksaa lisätilasta kuville.

Tauon aikana huomasin että kyllä mä kaipaan bloggausta, teidän kommentteja ja sitä että voin jakaa arkeani ystävilleni. Ja varsinkin kun isoja muutoksia on luvassa. Joten, täältä tullaan taas.

IMG_1080.JPG
Isoin muutos, suuri hyppy tuntemattomaan, on se että olen vaihtanut työpaikkaa TeliaSonera Finlandista TeliaSonera Norwayhin. Joskus viime syksyllä aloin pukemaan sanoiksi haavettani kansainvälisistä tehtävistä ja kevään ja kesän aikana palaset loksahtelivat kohdilleen ja päätin tarttua haasteeseen. Asiaa helpotti se ettei mulle löytynyt Suomessa sellaista roolia, mikä olisi kiinnostanut, joten askel uralla eteen- ja ylöspäin toisessa maassa tuntui houkuttelevalta.

Käytännössä kuitenkin muutos tuntuu hurjalta, moni asia on auki. Nyt syksyn pendlaan näillä näkymin Oslon ja Helsingin väliä siten että yövyn Oslossa pari yötä viikossa ja perheen arki jatkuu Helsingissä. Vaikka moni on perheen luota varmasti enemmän poissa, niin silti mun sydäntä riipaisee olla erossa edes nuo kaksi yötä. Toisaalta juttelin eilen yhden ystäväni kanssa joka on eronnut lapsensa isästä ja heillä eroa on aina viikko kerrallaan. Katsotaan tässä syksyn aikana millaisia ratkaisuja teemme koko perheen voimin.

Oslo tuntuu mahtavalta kaupungilta, norjalainen vauraus toki siellä näkyy. Hintataso on todella korkea. Mun vakkaripaikaksi syödä illallista on tullut thai-takeaway mesta, sielläkin kanasalaatti maksaa 18€… Kunhan saan asumisasiat jotenkin fiksattua (nyt asun hotellissa) niin täytyy alkaa itse kokkailemaan. Norjalaisten sydämellisyys ja positiivisuus on yllättänyt mut! Ne vaikuttaa aivan mielettömiltä tyypeiltä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Oslo on kiva kaupunki, kaikkialla siistiä ja intiaanisyksyn ansiosta terasseilla näkyy paljon ihmisiä myöhään iltaan.

IMG_1551.JPG
Luulin että käyttäisin ne mun kaksi iltaa siellä urheillen, mutta toisin on käynyt. Tiistaisin jolloin yleensä lennän sinne olen ihan rättiväsynyt. Aamulla herätys kotona 5.55. Hyppy autoon ja lentokentälle 6.35. Kone Osloon 7.35. Junalla töihin ja siellä työpäivä, usein lähden toimistolta vasta kuuden aikaan (joka on siis Suomen aikaan kello 19). Ei siinä paljon muuta jaksa kuin syödä ja heittäytyä sänkyyn. Ehkä sitä on hyvä osata olla itselleen armollinen ja hyväksyä että tällaisen muutoksen silmässä kannattaa vaan osata välillä ottaa chillisti.

IMG_1200.PNG
Mun tiimi Norjassa on huippu! Kommunikaatio sujuu viikko viikolta paremmin, mä puhun ruotsia ja ne norjaa. Alkuun kuulosti siltä että joku puhuu ruotsia kuuma peruna suussaan, enkä meinannut tajuta norjasta mitään, mutta nyt jo sujuu paremmin… Ja tämä on musta hieno osoitus norjalaisten luonteesta, ekana työpäivänä mun pöydällä odotti kukkakimppu, jolla porukka toivotti mut tervetulleeksi. Olin totaalisen liikuttunut.

Jotta tämä arki sujuisi hyvin, niin olen päättänyt karsia kaikki menot minimiin, joten ystävät, älkää unohtako mua, vaikken nyt lähdekään mukaan kaikkiin juttuihin. Haluan pyhittää kaiken muun ajan perheelle, ja jätän ylimääräiset menot nollaan.

Pitäkää peukkuja, että tää toimii ja olisin tosi iloinen jos saisin teiltä vinkkejä, kokemuksia siitä miten tällaista yhtälöä voi ja kannattaa pyörittää.

Hilsen fra Oslo 💜

12 thoughts on “Uusia tuulia

  1. Hei! Täällä ollaan ja säännöllisesti käyny oon kurkkaamassa ootko jaksanut kirjoittaa! Hienoa ja onnea uudelle uralle! Varmasti on rankkaa ja paljon uutta, mutta sulla on kyllä varmasti turvaverkko vahva, joten pystyt tekemään työtä kahden maan välillä. Ikävä varmaan on olla pois lapsen luota, mutta niinkuin sanoit toiset ovat erossa kauenmminkin, todella hienoa “pyhittää” jäävä vapaa-aikasi perheelle! Urheilua otat sitten mukaan sopivassa määrin, ole armollinen itsellesi 😊 Oslo on kyllä kaunis kaupunki. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!!

    1. Moi Siru, kiva kuulla susta ja kiitos kannustavista ja viisaista sanoistasi.

      Onneksi päätös tästä Norja-kuviosta tähtiin yhdessä koko perheen ja mun vanhempien kansaa, ilman tukiverkkoa tästä ei tulisi mitään.

  2. Tervetuloa takaisin Tanja! Ja onnittelut uudesta työstä! Hienoa, että jaksat jatkaa bloggaamista, vaikka elämässäsi on meneillään kaikkea uutta ja jännittävää. Vaikka olenkin seuraillut kuulumisiasi Instasta, olen myös säännöllisin väliajoin kurkistellut tänne blogin puolelle. Mukana siis ollaan edelleen.

  3. Onnea uudesta ja haastavasta työstä! Bongasinkin instasta “uutisen” jo aiemmin. Kiva, ettet hylkää blogiakaan. Oman ikäisten blogeja on kiva lukea!

  4. Paljon onnea uudesta pestistä, mahtava juttu! When the world is not enough🙂 Ja tsemppiä totutteluun, kyllä se arki lähtee siitä rullaamaan🙂

    1. Kiitos Mikko. Kyllä tää tästä, mä oon päättänyt hoitaa tän homman kunnialla maaliin. Ja meillä on kahvit juomatta, käydään joku perjantaiaamu vaikka Storyssä. Muuten, en uskalla lukea Nesbøtä täällä yksin ollessa, täytyy säästellä sitä kun oon kotona. Muuten en varmaan nukkuisi täällä 😂😂

  5. Kiva kun oot taas täällä, mä jo ihmettelinkin tätä hiljaisuutta ja kävin klikkailemassa sivua auki.
    Oot rohkea ja energinen nainen, hattua nostan sulle. Go Tanja, Go !

    1. Rohkeutta tarvitaan ja nyt täytyy olla kai ripaus hulluutta mukana, onneksi viikko viikolta hommat täällä tuntuvat helpommalta. Kieli alkaa sujua, tajuan koko ajan enemmän norjaa ja oma ruotsi sujuvoituu päivä päivältä.

  6. Kivaa, että olet palaillut bloggailemaan. Kroonisena myöhästelijänä nyt vasta saan onniteltua sinua uudesta tehtävästä, vaikka Instan puolella kuulumisiasi olen seuraillut. Todella rohkea ja hieno askel!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s