Töissä on syksyyn kuuluvaa säpinää! Maakuntamatkailuun en ole kauheasti panostanut, palaverit kotitoimistolla ja yhteistyökumppaneilla ovat pitäneet meikäläisen enimmäkseen Helsingissä. Ehkä muuten pitäisi käväistä nyt turneella, ennen kuin talven ekat liukkaat kelit iskevät.

Ja nyt jotenkin tuntuu ettei tänne blogiinkaan synny oikein mitään lennokkaita juttuja. Auttakaa ihanaiset lukijat! Mistä kirjoittaisin?

Nyt viikonloppuna yritän pysyä kuitenkin suunnittelemassa “ei ohjelmaa”. Eka viikonloppu aikoihin ettei ole turnauksia, ei häitä, ei polttareita, ei juoksukisoja, ei mitään. And I love it. Meidän perheeseen saattaa törmätä kotisohvalla, Makuunissa vuokraamassa leffoja tai vaan hengailemassa päämäärättömästi jossain.

20130919-215722.jpg

2 thoughts on “Ohviisilla

  1. Joo, syksy on kyllä lähtenyt vauhdilla käyntiin itse kullakin.🙂

    Niin ja tuollaiset “ei mitään suunnitelmia”-viikonloput ovat yleensä sen verran harvinaista herkkua, että niistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.🙂

    1. Musta tuntuu että ympärillä kaikilla tuntuu olevan nyt jotenkin tosi monta rautaa tulessa. Toki meillä pojan koulunaloitus, siihen liittyvä positiivinen jännitys ja hänen huoneen remontointi on lisännyt tätä kiireentuntua tähän syksyyn.

      Tämä vapaa viikonloppu tuntuu niin ihanalta, kävin sen kunniaksi ostamassa kukkia kotiin ja polttelen täällä kynttilöitä. Elämän isoja iloja!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s