Karu paluu arkeen…

Jos töissä paluu oli vielä kohtuu pehmeää, niin karu totuus kuukauden treenaamattomuudesta ja croissantinmussutuksesta paljastui tiistaitreeneissä: mä luulin että mä kuolen! Puuskutin, läähätin ja en meinannut jaksaa mitään. Jalkapallo ei muuten ole supertytöille sopiva laji. Alkuun lämmiteltiin pelaamalla futista, eikä siitä meinannut tulla mitään. Kaikki väisteli palloa, mua ainakin pelotti että sattuuko se pallo jos se osuu. Ja sit kun me päästiin palloon käsiksi, tai pitäisikö jalaksi, niin ei se ainakaan maaliin mennyt. 3-2 tappioon (mihin mun joukkueen kanssa ajauduttiin) päätymisessä meni ikuisuus.

Mutta päivän treeni. Voi mamma mia. Neljä kierrosta jossa jokaisen kierroksen aikana oli neljä rastia: 12 askelkyykkyä 10 kg painon kanssa, 12 kahvakuulaheilautusta 16 kg kuulalla, 12 burpeesiä ja sitten n. 250 metrin juoksu. Näitä tehtiin neljä kierrosta. Ja mä olin hitain. Ankeeta. Onneksi näin pohjalta ei ole kuin yksi tie. Ylöspäin!

Ja parasta oli nähdä kaikki ihanat treenikaverit, vaikkei kerettykään kauheasti vaihtamaan kesäkuulumisia. Sanomattakin oli selvää, että muut oli treenanneet kesällä ja jättäneet ne ranskalaisherkut väliin…