20130427-173750.jpg
Mulla oli siivousvuoro ja päivä meni pitkälti imurin varressa. Ei, meillä ei ole mikään valtaisa residenssi jossa imuroidaan satoja neliötä mutta mä en oo mikään siivouksen suuri ystävä joten mulla eteneminen on tosi hidasta…

Siitä kun selvisin niin ei muuta kuin ruokakauppaan. Yritin tehdä täsmäiskun kaupungille sillä musta on hienoa kun Stockmannin kantiskortilla saa tunnin ilmaisen parkin. Ihan tunnissa en selvinnyt, kun kävin kyselemässä mun kelloa Lindroosilta huollosta missä se on ollut syksystä saakka. Ei ollut vieläkään valmis…

Pari muuta hankintaa oli myös to do-listalla. Kasvovesi oli loppu, oon suosinut Kiehl’sin tuotteita. Ne on kohtuuhintaisia, hyviä ja kaupanpäällisenä saa aina testereitä. Samoin shampoo, hoitoaine ja käsivoide. Mä ihastuin tohon Blissin jalkavoiteeseen joten päätin testata samasta sarjasta myös käsivoidetta.

Siitä kun kiiruhdin eteenpäin, ihastuin Collage Shopissa Bottega Venetan harmaaseen meikkipussiin. Lahjaidea äitienpäiväksi? Mutta Mikonkadulta ei meinannut päästä eteenpäin, sillä ilmeisesti Justin Bieber oli Louis Vuittonilla ostoksilla ja idolit jonottivat ovella. Hysteria tarttuu, sillä mäkin seilasin hetken siinä edessä vaikken ees tiedä yhtäkään Justinin biisiä.

Ja nyt. Nyt se tapahtuu. Mä oon ihan poskettoman kyllästynyt näihin mun pullukoihin reisiin ja viimeisiin ylimääräisiin kiloihin! Nyt ne lähtee! Heippa vaan! Herkusta raijasin kookosvettä, rahkaa, marjoja ja kanafileitä. Otin väliin puhelun tukinumeroon Hellulle joka muistutti mun aiemmin kasaamasta herkkuaamiaisesta jossa oli viikunoita. Multa oli jo repepti unohtunut. Tää kimmoke tähän tuli kun mun treenikaverit aamun supertyttötreeneissä vetää kaikki säväyttävissä mikroshortseissa todella hyvännäköisinä niin mehän ajattelin heti et me too… Nyt Tanja skarppaa! Ei croisantteja! Ei irtokarkkeja! Ei herkkuja! Kesä 2013 on ihan kohta täällä!

10 thoughts on “

    1. Kiehl’sin tuotteet on huippuja! Ja onneks niitä saa Suomesta! Ennen roudasin niitä maailmalta.

      Mulla on ollut mun Bottegan laukun kanssa vähän huonoja kokemuksia laadusta, onneksi Collage Shopin kautta ne lähetti sen Tanskaan (mistä olin sen ostanut) ja duunas sen parempaan kuntoon. Jonkun nätin pussukan mun meikit kyllä tarttee. Onko sulla suositella jotain?

      1. No älä muuta sano, olin niin iloinen kuin saatiin oma myymälä tänne – ei tarvitse aina reissuilta raahata.
        Oho, höh – Bottegan pitäisi kyllä kestää (ainakin laukkuna), vaikka ovatkin pehmeää nahkaa. Toivottavasti sait kuntoon!
        Minulla on käytössä Pradan, se on aika kiitollinen ja myös Vuittonin canvas-pussit kestävät varmasti aika kivasti.

      2. On se kunnossa silleen että sitä voi käyttää mutta nahka kulunut vajaan parin vuoden vähäisessä käytössä rikki. Musta noin arvokas laukku ei saa kulua. Ei mulla oo mikään muu laukku kärsinyt tolla tavalla. Silti se meikkipussukka houkuttaa koska se olis kaunis kylppärin tasolla. Vuitton on kakkosvaihtoehto.

  1. Sähän oot niin timmissä kunnossa! Mitä ajattelit erityisesti muuttaa treeneissä/syömisten suhteen? (En usko että kuitenkaan joka päivä vedät irtokarkkeja jne?) tsemppiä projektiin anyway!
    Ps laitoin sulle mailia, en tiedä tuliko perille…

    Mukavaa sunnuntaita!
    T J

    1. Tää se mun ongelma on etten tiedä mitä muuttaisin. Koitan syödä säännöllisesti, pieniä annoksia ja jätän pähkinöitä ja turkkilaista jugurttia vähemmälle. Ja ei karkkia. Ei viiniä.

      Saatan kääntyä tässä mun ystävän Heidin puoleen, jotta oikeasti saan tuloksia. Haluan painaa saman mitä ennen kuin aloin odottamaan kohta jo seitsemänvuotiasta poikaani…

  2. ma haluun kans mun reidet kuntoon. sixpackin (tai vatsan rajat) sain nakyviin, mut noi reidet on vaan niin kamalat.

      1. ma olin missannu tan viestin… joo, tuun treenaa teidan kanssa heti kun An hoito on jotenkin jarjestetty.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s