Virvon varvon

20130324-193912.jpg
Virpomisvitsat toisessa kädessä, kori toisessa mun rakkain lähti ensin virpomaan alakerran naapurille. Kiitos J! Sä pelastat aina monta juttua!

Siitä suunnattiin virpomaan parhaan kaverin taloyhtiön raput ja pojat jatkoivat vielä meidän taloyhtiössä. Lopputuloksena täällä on pöydät täynnä suklaata ja herkkuja!

Ja mä en onnistunut pysymään erossa niistä… Nam nam.

Uusia tuttavuuksia

20130323-204517.jpg
Hämmennyin tänään kun tulin ulos lähikaupasta narsissit ja multapussi kädessä ja joku elegantti nainen Bugaboo-rattaita työntäen huikkasi että “tsemppiä maratonille”. Olipa hauska kohtaaminen blogini lukijan kanssa, sillä aiemmin mua ei oo kukaan pysäyttänytkään. Kiitos siis sinulle! Hämmentyin jotenkin enkä osannut edes esittäytyä enkä saanut kysyttyä kuka sinä olet! Mutta ens kerralla moikataan taas.

Tapasin aiemmin tällä viikolla lounaalla yhden uuden tuttavuuden johon tutustuin myös blogin kautta, herkuttelimme Boulevard Socialin lampaalla. Ja tämä kyseinen henkilö oli ihan supermegatyylikäs ja oli mahtava tutustua uuteen inspiroivaan ihmiseen.

Tällaisia mä virkkaan töissä

Aamukahvia juodessani mieleen hiipi ajatus että pitäisikö sitä lähteä katsomaan jos ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Hesarin taulukon mukaan Suomessa kaikki on 25% kalliimpaa kuin muissa EU-maissa. Ottaiskohan ne mut avosylin vastaan vaikka Italiaan?

Mutta se mikä täällä on supermegaedullista, on operaattoripalvelut. Neljännes halvempaa kuin muissa EU-maissa!

Ja mäkin oon töissä meidän superihmisten ja superkumppanien Applen, Fujitsun, Nokian ja Samsungin kanssa saanut vihdoin oikein tuutin täydeltä hienoja kampanjoita ulos, joten nyt jos koskaan kannattaa vaihtaa operaattoria. Nyt ois tarjolla huippuhyvää Euroopan halvimpaan hintaan ✌☺.

Jos oikeasti oot miettinyt operaattorinvaihtoa, nyt on sen aika. Tästä ei paljon tarjoukset parane. Klik, klik, klik. Ja se on yhtä helppoa kuin klikata Net-a-porterista uudet Louboutinit, tänne vaan shoppailemaan:

http://yrityskauppa1.sonera.fi/kauppa/puhelin-ja-liittyma/iphone-5-16gb/prodPRO4043_iPhone_5_16GB_B2B_TOP_LEVEL.html;jsessionid=4D203820E2EA9BB0D1DEC46A1498CE88.b2b?plan=yritys1000&intcmp=B2S-Yrittajaetusivu-puhelin2

Jotenkin sitä on itse ihan tohkeissaan näistä tarjouksista, markkinoinnista ja älypuhelimista, en tiedä kyllä onko tää kaikkien mielestä ihan yhtä mahtavaa… Ja ollaan yritetty nyt vähän muutaa meidän mediastrategiaa, mainoksia on myös Gloriassa ja Me Naisissa.

20130323-094809.jpg

20130323-095223.jpg

20130323-095359.jpg

Mun äiti on paras ❤❤❤

Mun äiti on niin huippu! Pelkästään tänään äiti oli hakenut kuusvuotiaan tarhasta jo kolmen aikaan mun isän kanssa. Mä tulin töistä kotiin viiden jälkeen niin kotona odottaa oloinen poika, pino silitettyjä vaatteita sekä vastustamaton pino lättyjä!

Olen tosi kiitollinen kun mun vanhemmat auttaa meitä arjessa todella paljon ja sen lisäksi iloitsen siitä että niiden ja kuusvuotiaan suhde on tosi läheinen. Lisäksi musta on kiva viettää aikaa mun vanhempien kanssa.

20130321-184623.jpg

20130321-184650.jpg

20130321-184720.jpg

Valmiiksi ikävä supertyttöjä!

20130320-212931.jpg
Tänään kuusvuotiaan nukahdettua mä hyppäsin autoon ja kurvasin crossfitiin supertyttöjen kanssa. Vieläkin huomaan kropassa sunnuntain pitkän lenkin, en jaksa tehdä niin kuin normaalisti. Mutta ei hätää, nyt pidän vaan lepopäiviä riittävästi ennen Pariisia ja annan kropan palautua kaikessa rauhassa.

Mulle on viimeisen vuoden aikana muodostunut tapa treenata iki-ihanien, inspiroivien ja kauniiden supertyttöjen kanssa pari, kolme kertaa viikossa. Nyt maratonviimeistelyn takia pidän pari viikkoa breikkiä jonka jälkeen me ollaankin sitten se viikko Teneriffalla. Eli melkein kolmen viikon tauko tiedossa.

Mulla on jo nyt vieroitusoireita supertyttömeiningistä! Onneksi supertyttöjen supertytöt Linda ja Andrea lähtee Pariisiin!

Overdose

Töissä lähellä mua istuu mun idoli. Tää Wille varmaan joutuu pidättelemään vessassa käymisiään siihen asti että mä en oo istumassa mun pöydän ääressä (mulle on nimittäin annettu vessapaikka, suora näkymä wc-käytävälle mun mestalta!). Aina kun Wille menee ohi, mulla on sille valtavasti juoksuaiheisia juttuja ja kysymyksiä. Wille kärsivällisesti jaksaa vastailla, mutta mä veikkaan että Willen kaltainen ammattijuoksija (se vetää maratonit about kahteen tuntiin ja voittaa HCR:t ja sen sellaista, projuoksija!) on ihan hajalla tällaisen amatöörin kysymyksiin… Tänään sparrasin Willen kanssa mun viimeistelyohjelmaa ennen Pariisia. Wille on kuitenkin jalo kaveri ja on luvannut lounastaa mun kanssa maratonvalmistautumisen tiimoilta. Se vaan ihmetteli että juoksetko sä
näin vähän ennen… Jos juoksee muutenkin vähän, ja siitä kun vähentää niin ei jää paljoa jäljelle…

Täytyy vielä meilata tää ajatus ohjelmasta Kirsille ja varmistua että nyt viimeistely menis putkeen. Mulle tulee olemaan vaikeaa pitää kaksi viikkoa tosi chilliä, supertyttöjä on jo valmiiksi ikävä ja juoksuhaluja täytyy pantata Pariisiin.

20130319-211838.jpg

20130319-211935.jpg

Ja hei, ei unohdeta Stockmannin Kellon alla-blogia! Sinnekin mä oon postaillut, tosin nyt maaliskuussa vähemmän. Mutta tulossa on sinnekin uusia juttuja. Ja myös muodin ja shoppailun saralta! Ootteko huomanneet että Stockalle on tullut Tory Burchin asusteita?

Ja vähän tais mennä överiksi tää treeniaiheiset jutut, koska nyt Style Guidessa Super-T antaa shoppailuvinkkejä miesten treenivaatteisiin. Pitää yrittää laajentaa otetta myös mieslukijoihin

Käy lukemassa Kellon alla-blogia Stockmannin Style Guidesta:

https://stockmann.com/info/fi/Styleguide
Jostain syystä blogin joutuu kaivamaan esiin arkistosta, mutta sieltä se löytyy!

20130319-212420.jpg

Ja kuten Stockmannilla, palvelua Style Guidessakin sekä suomeksi että ruotsiksi!

Verkostoitumisen emämunaus

Mä asetin itselleni tavoitteeksi verkostoitua oman työyhteisön ulkopuolelle ja sitä kautta pääsin TeliaSoneran edustajana AmChamin (=American Chamber Of Commercen) verkostoihin mukaan. En oikein tiedä edes mitä kautta mä täällä olen, mutta ehkä mun pomo on laittanut mut listoille, koska jossain kehityskeskustelussa tässä puhuttiin.

Tänään osallistuin toiseen AmChamin tilaisuuteen eikä voi kuin ihailla sitä otetta millä AmChamin vetäjä Kristiina Helenius vetää tilaisuudet, saa upeita päättäjiä paikalle ja tarjoaa huippupuitteet kaupalliselle verkostoitumiselle. Pisteenä iin päällä on mielestäni se että ennen tilaisuutta saa listan keitä muita tilaisuuteen on tulossa, jotta voi bongata ne kiinnostavimmat kenen haluaa tutustua ja ehkä vähän olla vaikuttunut siitä ketä säväyttäviä tyyppejä tilaisuuteen on tulossa.

20130319-190736.jpg

Tänään ohjelmassa oli AmCham Women’s Network Spring Luncheon with Jenni Haukio.

20130319-185301.jpg

20130319-185357.jpg

20130319-185349.jpg

20130319-185410.jpg

20130319-185417.jpg

Olin todella vaikuttunut rouva Haukion esiintymisestä. Jenni oli luonnollinen, rento ja jopa hauska! Aivan erilainen siis millainen kuva mulla hänestä oli!
Mutta jälkikäteen kun menin esittäytymään presidentin puolisolle, niin mulla oli hänelle yksi kirjoihin liittyvä ehdotus ja Jenni pyys mun käyntikorttia niin eihän mulla ollut ainuttakaan mukana. Niin anti-networking meininkiä… Täytyy lähestyä Ms Haukiota ehkä meilitse…

20130319-190002.jpg</a

20130319-190614.jpg

Väsynyt mutta onnellinen

20130318-172715.jpg
Vieläkin oon ihan euforisessa tilassa ja lepuuttelen jalkoja sohvalla päivän päätteeksi. Mies ja kuusivuotias lähti pelaamaan lätkää, mä en jaksanut lähteä palelemaan kentän reunalle kun mulla ei oo vieläkään luistimia.

Meillä oli aamulla tosi jännä juttu kuusvuotiaan kanssa, siitä lisää myöhemmin. Valokuvaaja, kamera ja söpöliini siihen kuitenkin liittyy. Ja vitsit mä oon ylpeä mun ihanasta pojasta ❤❤❤❤!

20130318-172854.jpg