Näin joulunalusviikolla jouluvalmistelujen, treenaamisen ja ystävien näkeminen ja ennenkaikkea pienen söpöliinin kanssa tehtävät jouluvalmistelut ja yhteinen aika täytyy ajoittaa fiksusti. Kuusvuotias menee aikaisin nukkumaan, eilenkin nukkumatti tuli jo puolikahdeksalta. Mä yritän etten olisi kuin enintään yhden illan pois kotoa nukkumaanmenoaikaan, joten oma treeniaika ja ystävien tapaamiset on paras sovittaa myöhempään iltaan.

Eilen nukkumatin tulon jälkeen mä kävin juoksemassa. Olin jo menossa suihkuun kotona kun mun ystävät sai mut houkuteltua piipahtamaan jouluglögillä Kämpiin. Se kun vetää yhdeksän jälkeen vielä täysillä intervallitreeniä johtaa simppelisti siihen että uni ei tule ennen yhtä yöllä. Voi siis hyvin lähteä rilluttelemaan kaupungille…

20121220-090300.jpg
Ajoin hetkeksi Espalle ja ihastelin maailman kauneinta talvimaisemaa. Sokerikuorrutetut puut ja isot lumikinokset tekevät Helsingistä niin kauniin.

Suvi, Aino ja Johanna olivat istuneet siellä jo tovin ja kerettiin vielä ennen puoltayötä vaihtamaan kuulumiset.

20121220-090923.jpg

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s